No Topias muutti eilen omaan uuteen ja pysyvään kotiinsa.
Aamulla tullut ensimmäinen kuuluminen oli jo oikein lupaava, kaikki oli mennyt siihen asti hyvin! Topi kuitenkin jätti jälkeensä kummallisen olon kun se ei olekaan vispaamassa häntäänsä tai pussaamassa väkisin :)
No, tunnetta voisi hyvinkin luonnehtia ikäväksi ja haikeudeksi joka menee ohi muutaman viikon päästä koska tiedän että uusi koti panostaa Topin hyvinvointiin ihan täysillä eikä heitä hanskoja tiskiin jos tuleekin yllättäviä tilanteita matkan varrella. Onnea Topille uuteen elämään!
Tänään on muutoinkin varsin kummallinen olotila, vuosia kolahti lisää. Onneksi niitä ei tarvitse juhlistaa, ystävätkin ovat laittaneet tekstareina vain osanottoja... Ikäkriisi...? Sitä odotellessa itkeskelen hieman ja laitan sen ikävän piikkiin...
lauantai, 29. maaliskuu 2008
Kummallinen olotila
sunnuntai, 23. maaliskuu 2008
Topille koti
Jotkut asiat ne
vaan menee omalla painollaan, niinkun tämä Topias joka kotia etsi
täältä kotihoidosta käsin. Ajattelin että sillä menee aikaa ennenkuin
koti löytyy, koska Topilla on toinen takajalka muutaman sentin toista
lyhyempi, niin ja se on terrierimäisen napakka ukko muutoinkin. Mutta
ei, eilen kävi kotiehdokas Topia katsomassa ja homma pelitti heti!
Topias pääseekin kahden espanjalaisen neitokaisen kaveriksi, yksi nuori
siro neitonen ja toinen on hieman iäkkäämpää sorttia... No, onhan
pojalla nyt varaa valita kenen viekkuun menee nukkumaan! :)
No nythän mä jo alan taivastelemaan miten meidän porukka kestää eron Topista, on se niin kumma miten sitä taas on kiintynyt kotihoidokkiin. Tunnen pettäväni sen, sehän luulee että meidän koti on sen ikioma kauan kaivattu koti. Ja eikun kenkää taas ja uusiin kuvioihin, julmaa. Ja taas nousee hatutus näitä adoptoijia kohtaan jotka eivät ajattele riittävän pitkälle omasta perheidyllistään, ajattelisivat mitä he aiheuttavat viattomalle luontokappaleelle jota elämä on jo päähän potkinut. Mutta kun MEIDÄN lapset ja MEIDÄN koira ja MEIDÄN isi sanoi...
No tähän laitan kuitenkin kuvan josta tykkään ihan valtavasti, tulen sitä vaalimaan aarteenani kun Topi muuttaa pois kotoa(ni)...
No nythän mä jo alan taivastelemaan miten meidän porukka kestää eron Topista, on se niin kumma miten sitä taas on kiintynyt kotihoidokkiin. Tunnen pettäväni sen, sehän luulee että meidän koti on sen ikioma kauan kaivattu koti. Ja eikun kenkää taas ja uusiin kuvioihin, julmaa. Ja taas nousee hatutus näitä adoptoijia kohtaan jotka eivät ajattele riittävän pitkälle omasta perheidyllistään, ajattelisivat mitä he aiheuttavat viattomalle luontokappaleelle jota elämä on jo päähän potkinut. Mutta kun MEIDÄN lapset ja MEIDÄN koira ja MEIDÄN isi sanoi...
No tähän laitan kuitenkin kuvan josta tykkään ihan valtavasti, tulen sitä vaalimaan aarteenani kun Topi muuttaa pois kotoa(ni)...
torstai, 20. maaliskuu 2008
Kaikkea on sattunut ja tapahtunut
Maaliskuun loppua mennään hyvää vauhtia. Viikko 11 oli pitkästä aikaa yksi elämäni kurjimpa viikkoja. Koiria tuli uusiin koteihin peräti 12 kappaletta, se ei ole kurjaa vaan aivan ihanaa! Kurja juttu on se että yksi heistä annettiin melkolailla välittömästi pois... Saapui maanantai-iltana klo 22 Suomeen, pk-seudulle. Tiistaina klo 11 kieppeillä sain jo ensimmäisen puhelun että tämä koira puree, emme voi pitää sitä ettei se vahingoita lapsia... Huoh. Kliffa tunne sitten illalla kun koira tuotiin luokseni, se oli purrut isäntää kahdesti ja perheen toista koiraa kerran. Ja ihan viimetteeks vielä lastakin, no sitä en kyllä ihan heti usko. Auton takakontti avattiin, koiruus nökötti metallihäkissä. En saanut häkin lukkoa pimeässä auki, rouva näytti että tuosta ja tuosta se avataan ja siirtyi varmuuden vuoksi pari askelta kauemmas. No kyllä syke oli melkoinen kun ajattelin että tuonne mä sitten käteni työnnän reijitettäväksi. Mitä vielä, kaveri oli niin tohkeissaan ja iloinen että! Käytiin heti kiertämässä tontti, puhdas Katukoira se taitaa olla - merkkaustyyli oli kyllä näkemisen arvoinen! Etujaloilla kävellen aivan pystysuorassa pitkää merkkiä ruitaten! Wau!
Seuraava murhe olikin että miten tuollainen 5-6 vuotias uros mahtaa tulla toimeen Isokorvan kanssa joka pienestä koostaan huolimatta antaa huutia suuremmillekin uroksille. Eikun härkää sarvista ja hienot opit puolueettomasta maaperästä roskikseen ja koira sisälle. Se seisoi kuin patsas niin kauan että kaikki koirani nuuskautti sen läpikotaisin. Näin ne koirat osaavat kansainvälistä koirakieltä! Ja siitä se sitten lähti kuin itsekseen rullaamaan. Tämän viikon aikana poika ei ole kertaakaan näyttänyt merkkiäkään siitä että se olisi purijatyyppiä. Harmittaa niin valtavasti sen puolesta ettei perhe antanut sille aikaa. Aikaa antoivat peräti 12 tuntia josta nukkumiseen kului varmasti puolet!
No, Toby-poika on täällä kotihoidossa kunnes löytää sen Ikioman Pysyvän ja Rakastavan kodin joka tarjoaa sille riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä opettaa sille uusia asioita kotikoiran virkaan.
Kaikkea mitä tuolla viikolla sattui lisäksi, en viitsi edes kirjoittaa. Olin ihan kuoleman väsynyt jo torstaina, vedin pois erään työhakemuksenkin kun tuntui etten jaksa mennä haastatteluun edes. No, ei kyllä kaduta yhtään, tai ehkä vähäsen!
Viikko loppui sitten maailman ikävimmällä tavalla... meidän ikinuori Pikku-Mummokoira saatettiin perjantaina Sateenkaarisillalle, nyt on Mummon hyvä olla mutta ikävä tänne jääneillä on valtava :(
Vaikka Mummeli tuli 3 vuotta ja 2 päivää kestävään saattohoitoon, niin silti sen lähtö tuli yllätyksenä. Ei se sitten kuollutkaan sydänvikaan eikä kasvaimet saaneet yliotetta... No siitä ehkä joskus lisää, tai ehkä ei sittenkään. Jotkut asiat haluan pitää ikiomassa aarrearkussani.
Hyvää matkaa Pikku-Mummo, taivaalla on taas uusi kaunis tähti!
Seuraava murhe olikin että miten tuollainen 5-6 vuotias uros mahtaa tulla toimeen Isokorvan kanssa joka pienestä koostaan huolimatta antaa huutia suuremmillekin uroksille. Eikun härkää sarvista ja hienot opit puolueettomasta maaperästä roskikseen ja koira sisälle. Se seisoi kuin patsas niin kauan että kaikki koirani nuuskautti sen läpikotaisin. Näin ne koirat osaavat kansainvälistä koirakieltä! Ja siitä se sitten lähti kuin itsekseen rullaamaan. Tämän viikon aikana poika ei ole kertaakaan näyttänyt merkkiäkään siitä että se olisi purijatyyppiä. Harmittaa niin valtavasti sen puolesta ettei perhe antanut sille aikaa. Aikaa antoivat peräti 12 tuntia josta nukkumiseen kului varmasti puolet!
No, Toby-poika on täällä kotihoidossa kunnes löytää sen Ikioman Pysyvän ja Rakastavan kodin joka tarjoaa sille riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä opettaa sille uusia asioita kotikoiran virkaan.
Kaikkea mitä tuolla viikolla sattui lisäksi, en viitsi edes kirjoittaa. Olin ihan kuoleman väsynyt jo torstaina, vedin pois erään työhakemuksenkin kun tuntui etten jaksa mennä haastatteluun edes. No, ei kyllä kaduta yhtään, tai ehkä vähäsen!
Viikko loppui sitten maailman ikävimmällä tavalla... meidän ikinuori Pikku-Mummokoira saatettiin perjantaina Sateenkaarisillalle, nyt on Mummon hyvä olla mutta ikävä tänne jääneillä on valtava :(
Vaikka Mummeli tuli 3 vuotta ja 2 päivää kestävään saattohoitoon, niin silti sen lähtö tuli yllätyksenä. Ei se sitten kuollutkaan sydänvikaan eikä kasvaimet saaneet yliotetta... No siitä ehkä joskus lisää, tai ehkä ei sittenkään. Jotkut asiat haluan pitää ikiomassa aarrearkussani.
Hyvää matkaa Pikku-Mummo, taivaalla on taas uusi kaunis tähti!
sunnuntai, 3. helmikuu 2008
Vuoden vaihtumisesta...
Aika on taas hurahtanut vauhdilla yli joulun ja vuoden vaihtumisen. Uuden vuoden räiskintä sai tasaisesti 50% koiristani paniikkiin. No miten voi laskea puolet 5 koirasta? Se on korkeampaa matematiikkaa se. Mutta kerron kuitenkin vastauksen: Mummo-koira on niin kuuro ettei se kuulisi vaikka pommi pamahtaisi olohuoneessa. Siksi se on pois matemaattisesta yhtälöstäni!
Jouduimme pitämään sälekaihtimet alhaalla, popit ja valot täysillä koko illan ennen vuoden vaihtumista, voin sanoa että se ei ole meikäläisen juttuja enää... ainakaan täysillä popitus. Mutta mitä sitä ei koiriensa vuoksi tekisi??
Donna ja Hoponen kävivät illalla jopa kanssani terassilla kuuntelemassa pauketta eikä kumpainenkaan ollut millänsäkään. Seppo-Oskari panikoi melko kiitettävästi, läähätti ja halusi olla lähellä mutta siinä melkein kaikki. Karu sensijaan veti pohjat aikaisempiin vuosiin verrattuna... No en viitsi kertoa mitään yksityiskohtia sillä sitä kyllä nolottaisi jos tietäisi että kirjoittelen ihan internettiin... :)
No meillä on jyrkät kierreportaat alakertaan joita Karu ei ole koskaan suostunut alas menemään, ei ole edes ajatellut moista jännitystä! No, jätin koirat vartiksi keskenään keskiyöllä, pitihän ne raketit nähdä edes hetken aikaa, tullessani sisälle tajusin Karun kököttävän kierreportaiden keskivaiheilla, juuri ennen jyrkintä mutkaa... No eihän se uskaltanut edes kääntyä tullakseen ylös. Ajattelin mennä sen yli alakertaan ja auttaa jotenkin, en kyllä ehtinyt ajatella miten. Karu luki ajatukseni ja ennenkuin ehdin liikahtaakaan rappusiin, se meni kierien alas ja mätkähti 25kg:n kropallaan lattiaan. Laitoin silmät kiinni ja kirosin mielessäni (mistä hitosta löytyy eläinlääkäri kesken Uuden vuoden juhlinnan - ja mitä se maksaa!!??)... oli kuitenkin ihan hiljaista. Ryntäsin katsomaan ja tietty pelkäsin että siellä on koira odottamassa joku koivista katkenneena. Mutta ei, siellä se mennä panikoi kuten yläkerrassakin! Tulin hakemaan yläkerrasta remmiä ja kaulapantaa joita Karu normaalisti ei tarvitse, hakeakseni sen ulkokautta takaisin yläkertaan kunhan pahin pauke ja ryske lakkaa. Ehdin juuri ja juuri yläkertaan kun Karu päätti ettei ainaskaan yksin alakertaan jää, ja tuli kolinalla perässäni. Eli on se todistettavasti ainakin kerran eläessään mennyt noin vaikeat portaat sekä ylös että alas! :) Tyylipisteistä ei puhuta.
Että näin vaihtui vuosi meillä, onneksi uuteen koetokseen on pitkä aika!
Jouduimme pitämään sälekaihtimet alhaalla, popit ja valot täysillä koko illan ennen vuoden vaihtumista, voin sanoa että se ei ole meikäläisen juttuja enää... ainakaan täysillä popitus. Mutta mitä sitä ei koiriensa vuoksi tekisi??
Donna ja Hoponen kävivät illalla jopa kanssani terassilla kuuntelemassa pauketta eikä kumpainenkaan ollut millänsäkään. Seppo-Oskari panikoi melko kiitettävästi, läähätti ja halusi olla lähellä mutta siinä melkein kaikki. Karu sensijaan veti pohjat aikaisempiin vuosiin verrattuna... No en viitsi kertoa mitään yksityiskohtia sillä sitä kyllä nolottaisi jos tietäisi että kirjoittelen ihan internettiin... :)
No meillä on jyrkät kierreportaat alakertaan joita Karu ei ole koskaan suostunut alas menemään, ei ole edes ajatellut moista jännitystä! No, jätin koirat vartiksi keskenään keskiyöllä, pitihän ne raketit nähdä edes hetken aikaa, tullessani sisälle tajusin Karun kököttävän kierreportaiden keskivaiheilla, juuri ennen jyrkintä mutkaa... No eihän se uskaltanut edes kääntyä tullakseen ylös. Ajattelin mennä sen yli alakertaan ja auttaa jotenkin, en kyllä ehtinyt ajatella miten. Karu luki ajatukseni ja ennenkuin ehdin liikahtaakaan rappusiin, se meni kierien alas ja mätkähti 25kg:n kropallaan lattiaan. Laitoin silmät kiinni ja kirosin mielessäni (mistä hitosta löytyy eläinlääkäri kesken Uuden vuoden juhlinnan - ja mitä se maksaa!!??)... oli kuitenkin ihan hiljaista. Ryntäsin katsomaan ja tietty pelkäsin että siellä on koira odottamassa joku koivista katkenneena. Mutta ei, siellä se mennä panikoi kuten yläkerrassakin! Tulin hakemaan yläkerrasta remmiä ja kaulapantaa joita Karu normaalisti ei tarvitse, hakeakseni sen ulkokautta takaisin yläkertaan kunhan pahin pauke ja ryske lakkaa. Ehdin juuri ja juuri yläkertaan kun Karu päätti ettei ainaskaan yksin alakertaan jää, ja tuli kolinalla perässäni. Eli on se todistettavasti ainakin kerran eläessään mennyt noin vaikeat portaat sekä ylös että alas! :) Tyylipisteistä ei puhuta.
Että näin vaihtui vuosi meillä, onneksi uuteen koetokseen on pitkä aika!
keskiviikko, 28. marraskuu 2007
Tankoparsaa
Tiistaina kotiin tullessani löytyi pitkin lattioita teräviä muovin palasia. Hoponen oli viihdyttänyt itseään. Mietin kuumeisesti että MIKÄ se oli joka oli herran kiireisenä pitänyt. Ja sitten mä tajusin, se ainoa C-kasetti joka meidän perheessä on! Ja siihen olen taltioinut joskus American Graffitin musiikin. Etsin kuumeisesti itse kasettia, ei löydy ei. Mutta ei noin pieni koira voi poskeensa pistellä kymmeniä metrejä kasettinauhaa! Vai voiko? Jokatapauksessa huomasin heti koirien lääkekaapissa puutteen, ei ollu tankoparsaa ei ollu... Ja eikun kauppaan 110 lasissa parsaa etsimään. Takaisin ajellessani mietin miten saan sen moista ällöä syömään, mutta totesin kotona etteipä huolta, kyllä se poika syö. No tietenkin syö jos sille oli maistunut kuivat ja terävät muovin palasetkin... Nyt ollaan sitten tarkkailtu kaveria mahdollisten oireiden ilmaantumista odotellen. Eipä näy oireita ja torttu pyörähtää ihan normaalisti. Eli taidettiin selvitä säikähdyksellä!
Tänään kun kaupassa kävin, niin ostin uuden putelin tankoparsaa, nyt sitä sitten on heti ensiavuksi antaa!! Kahjo koira... Kuin se nyt alkaa tuhoilemaan, laskin että se on ollu meillä jo 7 kuukautta ja osannut käyttäytyä myös yksin (4 muun kanssa) ollessaan. Hidasjärkinen, vissiin.
Tänään kun kaupassa kävin, niin ostin uuden putelin tankoparsaa, nyt sitä sitten on heti ensiavuksi antaa!! Kahjo koira... Kuin se nyt alkaa tuhoilemaan, laskin että se on ollu meillä jo 7 kuukautta ja osannut käyttäytyä myös yksin (4 muun kanssa) ollessaan. Hidasjärkinen, vissiin.
