Hoitokoiruus ei sitten kauaa meitä sulostuttanut, lähti lauantaina ikiomaan kotiinsa... Ja hyvä niin, se ei ehtinyt kiintyä niin kovin meihin! Vaikka nyt yritinkin suhtautua hoidokkiini enemmän järjellä (kuin sydämellä) edellisestä hoidokista luopumisen tuskan muistaessani, niin kyllä se kuitenkin tuntui haikealta luovuttaa koiruus, näinkin lyhyen yhdessäoloajan jälkeen...! Koirat ovat tunnetusti sydämenvaltaajia (niin, ja meillä myös sohvan...!)
Toivon tytölle onnea matkaan! Omistajille toivon pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja loputonta rakkautta siihen! Niin myötä- kuin vastamäessäkin.
Toivoisin voivani olla Tinttusen suojelusenkelinä...